21.8.2012 Oman kodin ihana parketti


Tällä kertaa leirille lähtiessäni tuntui todella kaihoisalle. Jäihän nyt kotiin kaksi unelmaani. Tuore aviomieheni ja uusi vasta valmistumassa oleva koti. Lentokentälle päästyäni ja nähdessäni pitkästä aikaa maajoukkuekaverini oli mukava lähteä kolmen viikon rupeamalle Pontresinaan. Aika on mennyt siivillä, sillä säät ja maisemat ovat olleet aivan mahtavat. Treenit ovat sujuneet, joten mikäs on hiihtäjän treenatessa.

Nyt hotellihuoneen muovimatolla tassutellessa muistuu oman kodin ihana parketti mieleen, ja kuinka hyvältä se tuntuu jalan alla. Etsimme juuri sitä oikeaa parkettia pitkään, kunnes löysimme Parlalta 1-säileisen Tammi Sopranoparketin. Se on vaalea tyylikkään eleetön valkoisella mattalakalla käsitelty parketti. Meille oli myös tärkeää, että parketissa oli UV-suojaus jo valmiina, sillä talossamme on isot ikkunat. Toki ikkunoissakin on UV-suojaus mutta kun tarkoituksena on asua huolettomasti, niin tämäkin käsittely puulle on tarpeen. Yllätyin myös positiivisesti 10 vuoden takuusta parketin valmistusvirheille. Muutenkin Parla tuntui olevan täyden palvelun talo, sillä pätevä asentaja löytyi heidän kauttaan helposti.

Kalusteitakin alkaa pikku hiljaa tulla sisälle. Aikaisemminhan meillä ei ollut mitään omia kalusteita sillä kaikki olivat lainattuja joltain sukulaiselta. Halusimme pitää yhtenäisen linjan koko talossa olohuoneesta vieras ja työhuoneisiin. Sisustussuunnittelijamme löysi kauniit lipastot Nurmelan huonekalu tehtaan Olivia-mallistosta. Ne ovat keittiön tapaan korkeakiilto valkoisia lasikansilla. Laatikostot ovat vetimettömiä ja toimivat ponnahdus mekanismilla. Kalusteet toimitettiin valmiiksi koottuina, joten tämä vaiva jäi meiltä pois. Hauskaa oli vielä asentajan kommentti hänen kerätessä pakkausmateriaalit mukaansa: Periaate on, että roskat otetaan mukaan, sillä asiakkaalle ei jätetä muuta kuin hyvä mieli. Niinpä, ja näin siinä kävi.

Kotiin soitellessa mieheni on ystävineen asentanut paljun kaminan kiveystä. Kaminan alle tulee Lemminkäisen Kartano-laattaa. Se on ilmeisen helppo asentaa itsekkin. Maat tasattiin, alle laitettiin asennushiekkaa, katsotiin vatupassilla, että asennus alue on tasainen ja kivet ladottiin päälle. Lopuksi vielä Kartano-laattojen väliin laitettiin hiekkaa sekä asennettiin sopivat reunakivet.

-Aikku




4.8.2012 Eteenpäin tasaiseen tahtiin



Hei,

Takana on kolme viikkoa kovaa treeniä ja edessä on kaksi viikkoa hieman kevyempää, ennen kovaa kahden viikon leiriä Sveitsissä. Tästä eteenpäin leiritykset jatkuvat talvea kohden suurin piirtein syklillä kaksi viikkoa leiriä, kaksi viikkoa harjoittelua kotona. 







Uudessa kotona on mukava asua, viimeistelyt sujuvat melko stressittömässä tahdissa ja tasaisesti eteenpäin. Keittiö on aina ollut minulle, kuten varmasti monelle muullekin, se kodin sydän ja yksi tärkeimmistä paikoista. Tämän vuoksi keittiön suunnittelukin oli hyvin huolellista ja alkoi jo ihan talon suunnittelun alkuvaiheessa. Alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna keittiöön tehtiin uusi oviaukkokin, eli oli hyvä suunnitella siinä vaiheessa, kun seiniä pystyi vielä liikuttelemaan paperilla.

Pitkän valintaprosessin jälkeen päädyimme Domus keittiöön sekä muihinkin Domuksen kiinteisiin kalusteisiin. Domuksesta saimme taitavaa suunnitteluapua ja jo tässä vaiheessa voi sanoa, että keittiökuvien hahmotelmista näkyi hyvin realistisesti valmis keittiö. Tässä vaiheessa laitan kuvia tekovaiheesta, mutta valmiin keittiön yhteyteen voin lisätä kuvat myös luonnoksista, jolloin pystyy toteamaan, kuinka hyvin keittiön voi suunnitella etukäteen.

Yksi erikoinen elementti uudessa kodissamme on Ecophon akustiikkalevyt. Kuvissa näkyy miltä levyt näyttivät rakennusvaiheessa ja miltä ne näyttävät valmiina. Kivitalossa kaikumisen vähentäminen on haaste, joka pitää ottaa ajoissa huomioon. Akustiikkalevyjen asentamisen jälkeen kaikumisen vähenemisen huomasi helposti. Moni kaverimme ihmetteli rakennusvaiheessa, jääkö levyt näkyviin, mutta valmiina ollessaan ystävämme ovat kyselleet mistä nuo kattokoristeet ovat peräisin

Saunoja taloomme tulee kaksin kappalein. Puusauna sekä sähkösauna. Varsinaisen talomme saunatila oli haasteellinen korkealla olevan ikkunan vuoksi, mutta lopputulos on upea. Upeampi kuin osasi kuvitellakaan. Kuten kuvista näkee, on yksi taso enemmän kuin normaalisti, jonka vuoksi löylyistä pääsee nauttimaan tarpeeksi korkealle. Asiantunteva suunnittelu ratkaisi siis saunan korkeusongelman. Ratkaisu löytyi ihan parin kilometrin päästä Hollolan Tähtisaunoilta.

Lauteet tehtiin mittojen mukaan tehtaalla valmiiksi ja sitten asennettiin paikan päällä paikoilleen.Lauteet ovat massiivisen oloiset, isoista saarnilankuista valmistetut. Paneloinneissa materiaalina on mangolia puu. Puusauna on rakennusvaiheessa vielä. Suunnittelu ja toteutus tulee myös loistavaksi todetusta Tähtisaunoilta. Varsinaista lähirakentamista siis.

Eteenpäin mennään tasaiseen tahtiin. Lisää edistymisestä ensiviikolla. Rakentamistouhujen ja treenien lisäksi nyt on hyvä aika marjojen poimimiselle. Pitänee saada nimittäin pakastimet täyteen talvea varten.

t.Aikku







28.7.2012 Sisustelun viimeistelyä ja pihojen rakentamista


Loppukiri oli sen verran tehokas, että muuttotarkastus meni läpi Juhannuksen aikoihin, mutta edelleen rakennuksella rittää töitä sisustuksen viimeistelyissä ja pihojen rakentamisessa. Häät hieman katkaisivat rytmiä ja laukaisivat stressiä.

Pihojen istutukset ovat suurilta osin asennettuna ja viimeiset istutukset odottavat kivetyksien valmistumista. Kivetystä tuleekin melko paljon sekä kivitöitä tulee myös kivimuurin myötä. Korkeuseroa tontillamme on sen verran, että eteläreunaan pitää rakentaa tukimuurit perustuksineen tukemaan autotallin sisäänkäyntiä, joka on siis ylemmällä tasolla.

Muuriin tulee lisäksi valokiviä, jotka uppoutuvat kauniisti Lemminkäisen paasikkomuuriin. Paasikkomuuri on kauniin näkönsä lisäksi sen verran jykevää tekoa, ettei tarvitse arvailla kestääkö se maan tuomaa painetta. Valokivet tuovat muurin esille, jotten syyspimeässäkään kolhi autoa muuriin. Pihakivetys on Lemminkäisen Muurikko kiveä. Pihakiveys on myös tukevaa auton alla kestävää kiveä – roomalaisella ladonnalla – kuten muurikin. Muurille valettiin vielä anturakin kriittisimmille paikoille varmistamaan tukeva ja kestävä lopputulos. Pohjatöiden jälkeen muuri valmistuu todella yllättävän nopeasti. Muurin ladontaan ei aikaa montakaan tuntia kulunut.

Käytävien laatoisten osalta ratkaisu oli Lemminkäisen kartanolaatta, sillä niistä kolme rinnakkain ratkaisulla tulee sopivan kokoinen käytävä. Pohjatyöt ja muuri on aika pitkällä kuten kuvista näkyy. Lisää kuvia valmiimmasta tilanteeesta tuonnempana.

- Aikku





15.6.2012 Kova loppurutistus




Loppukiri on edennyt kovaa vauhtia, mutta paljon on vielä matkaa jäljellä. Muuttotarkastus on vielä tämän kuun aikana, joten todella kovaa rutistusta kaivataan. Ulkoapäin talo alkaa jo näyttää valmiilta, kun saumaukset on tehty sekä kattoturvatuotteet asennettu. Toki pihassa riittää vielä tekemistä kasvien ja kivetyksen osalta, mutta sen aika on valmistua heinäkuun puolella.


Sisällä työt ovat edenneet vauhdikkaasti, ja välillä tuntuu, että eteenpäin mennään sykäyksittäin. Yksi iso edistysaskel oli portaiden syntyminen. Meille tulee teräsrunkoiset portaat lahtelaisen Vuoripellin toteuttamana. Kuvissa portaiden teräsrungot juuri asennettuina.Portaista tulee näin toteutettuna todella kevyen näköiset, mutta kuitenkin ovat todella tukevan tuntuiset kun runkoa pitkin kävelee. Seuraavalla viikolla on jo suunnitelmissa, että askelmat olisivat paikoillaan. Lisää kuvia luvassa siinä vaiheessa.

Parketiksi meillä tuli Parlan vaalea tammiparketti, jota osaava asentaja latoi koko kerroksen lattiat päivässä. Värivalinta osui hyvin kohdilleen, voi sanoa jo tässä vaiheessa. Asennuksessa kynnyksien alle ja lattiassa listoille jätettiin asianmukainen elämisvara, joka peittyy siis listojen ja kynnyksien asennuksessa.

Laattavalinnat ovat onnistuneita, kuten kuvista näkyy. Siitä suuri kiitos kuuluu sisustussuunnittelijallemme Taina Heinoselle.



Laatoitustyötä on tosin paljon jäljellä vielä, ja siinä onkin ehkä suurin haaste projektin aikataulun suhteen.

Terassi alkaa kohta olla jo viimeistä silausta vaille valmis. Kiramin kylpytynnyri uppoutuu hienosti terassiin, kun siinäkin on materiaalina sama UPM ProFi puumuovikomposiitti, kuten terassissakin. Terassiin sulautumisen lisäksi etuina materiaalissa tulee sama hoitovapaus kuin terassissakin. Ei tarvitse öljyillä eikä maalata, värit säilyvät haalistumatta auringossakin.

Todellinen loppurutistus on siis menossa. Lisää seuraavassa blogissa. Silloin ollaan jo toivottavasti lähellä maalia.

t. Aikku













23.4.2012 Kahden kuukauden loppukiri alussa

Rakennusprojektimme alkoi juhannuksen tienoilla ja tavoite oli päästä juhannussaunaan omaan uuteen kotiin.Ainakaan omalta osaltani se ei tule toteutumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita projektin viivästymistä vaan harjoitusleiriä Alaskassa juhannuksena.

Kahden kuukauden loppukiri on kuitenkin oltava tehokas ja hyvin suunniteltu. Rakennus on siinä vaiheessa, että pohjat on tasoiteltu ja pohjamaaleja voidaan aloitella. Tasoitteet hommasin Hollolan paikallisesta Inni Oy:stä. Inni on ihan legendaarinen Hollolalainen sisustusyritys. Muistan jo pikkutyttönä vanhempien kanssa käyneeni ostoksilla samaisessa Innis Oy:ssä ja lenkkipolun varrella on ohitettu legendaarinen "Inni myy tervaa" -teksti ehkä tuhansia kertoja :) Laatoitustyötkin alkavat tällä viikolla.



Kivitalossa on tärkeää otta huomioon akustiikka, joten kattoon asensimme akustiikkalevyjä. Kuvissa Ecophon-akustiikkalevyt tässä vaiheessa, ennen kattotasotteita ja maaleja. Meiltä ollaankin jo tiedusteltu, miltä akustiikkalevyt näyttävät valmiina. Valmiista akustiikkalevyistä löytyykin vain vähän kuvia netistä, joten tämän  blogin kautta löydätte kuvat (Klik ja klik)nyt ennen tasotteita ja seuraavaksi tasotteiden jälkeen.
 


Loppukiriin kuuluu tietysti parketin asennus, laatoitus, saunojen teko, KNX-taloautomaation kytkentä, pihan teko sekä sähkö ja putkitöiden viimeistely. Alun perin luulimme, että meidän teknisestä tilasta tulee turhan iso, mutta tässä vaiheessa huomaamme, että siitä tuli juuri sopivan kokoinen. Katso kuvista. Kun yhteen huoneeseen tulee maalämpöpumppu, lämminvesivaraaja, sähkökaapit, keskuspölynimuri ja ilmanvaihtokone ja iso määrä putkia ja johtoja, niin tilaakin tarvitsee reilusti. (Kuva)





Viime blogissa jo mainitsinkin Nunnauunin takasta, jossa polttoilma otetaan takan alta ja johdetaan ulkoa, jotta energiatehokkuuden vuoksi poltetaan ulkoilmaa, eikä jo lämmitettyä sisäilmaa. Nyt on porattu lattiaan reikä josta johdetaan kellarissa putki ulos asti. (Kuva)



Näiden vaiheiden etenemistä ja loppukirin maaliin saattamista voi seurata tiiviissä tahdissa kuvien kera tulevien viikkojen aikana täältä blogista. Moni on veikkaillut, että kiire tulee jos meinataan kesäkuussa muuttaa uuteen kotiin. Se on varma, että kiire tulee, mutta uskon valmistumiseen ajallaan edelleen.

t. Aikku




19.12.2011 Lattiat valmiina


Rakennusprojekti etenee hyvin aikataulussaan ja nyt on jo Uponorin lattiavaluut ja lattialämmitykset paikoillaan. Vesikiertoinen lattialämmitys on nollaenergiatasoisen eristyksen kanssa hyvä ratkaisu, koska lattialla on paljon pinta-alaa joka lämmittää ja tällä tavoin ei tarvitse liian kuumaa lämmityspintaa. Liian kuuma pinta aiheuttaisi tiiviissä talossa epätasaista lämpenemistä. Sen vuoksi lattialämmitys ajaa esim. normaalien pattereiden ohi.

Lattiavaluun yhteydessä sisälle tuli huomattava määrä kosteutta, sillä lattiavaluun käytettiin uskomaton 3000 litraa vettä. Lattiavaluun jälkeen huomasi kyllä Suutarisen seinäratkaisujen tiiveyden ja sitä kautta ilma sisällä oli todella kostea. Tämän vuoksi erittäin tiivistä taloa rakennettaessa on tärkeä ottaa huomioon rakennusaikainen kuivaus. Tärkeän asian ollessa kyseessä on hyvä valita jälleen kokenut ja hyväksi osoittautunut toimija. Kuivauksen toimittajaksi valitsin Polygon Finland Oy:n, jolla on vankkaa kokemusta rakennusten ja rakenteiden kuivauksesta kosteusvahinkojen yhteydestä. Samat ratkaisut toimivat hyvin myös rakentamisen aikaisessa kuivaamisessa. Betonivalujen jälkeen he kävivät asentamassa kuivauskaluston (Kuva) talotyömaalleni ja varmistavat vielä myöhemmin betonin kuivumisen kosteusmittauksilla. Loistavaa palvelua.

Samasta tiiveys syystä tulee NunnaUunin takkaratkaisu olemaan todella mieleenkiintoinen, mutta siitä kirjoitan enemmän seuraavassa blogissa, kun takan asennus on jo ajankohtainen. Tässä vaiheessa takan kivet on kannettu sisään. Oli aikamoinen kantaminen, kun kiviä oli parisen tuhatta kiloa.

Näin voin taas hyvillä mielillä todeta tilanteen. Näin joulun alla ehdin käväistä kotona ja siitä matka jatkuu taas Tour De Ski:lle.

Rakentavin terveisin,
Aikku

25.10.2011 Kattoa ja terassia


Talonrakennus on edennyt hyvin. Sisällä on saatu SPU-eristeet lattioihin ja sitä kautta pikku hiljaa voidaan päästä sisätöihin. Lattiankin laadukas eristäminen on todella tärkeää mahdollisimman matalaan energiankulutukseen pyrittäessä. n. 30 cm SPU:n uretaania ajaa asian.



Ruukin peltikatto on nyt talon päällä. Peltiseppä valmisti reilun tuhannen kilon rullista aidon konesaumapeltikaton. Tutuista oli taas hyötyä, kun metsästin taitavaa peltiseppää. Pitkäaikainen tukijani, entisen peltifirman omistaja auttoi löytämään Lahden seudulta parhaan mahdollisen peltisepän. Konesaumakatto tehdään käsityönä, joten onnistuminen on paljolti myös peltisepän taidoista kiinni. Propellin Sami Lindfors teki hyvää työtä. Konesaumakatto noudattaa talonrakennuksen teemaa, helppohoitoisuutta. Katto on tyylikäs ja helppohoitoinen, kuten kuvista näkee.





Terassin osalta luontoystävällisyys ja helppohoitoisuus oli myös avaintekijä. Tämän vuoksi päädyimme UPM ProFi –materiaaliin, jossa hyödynnetään tarralaminaattituotannossa syntyvää kierrätettyä paperia ja muovia. Sen kivenkaltainen pinta on helppohoitoinen eli sitä ei tarvitse hioa, öljytä tms. eikä se haalistu yhtä voimakkaasti kuin puu auringossa. Se on lisäksi helppo asentaa, onnistuu hiihtäjältäkin, joka ei ole ikinä ennen käyttänyt porakonetta. Tosin rakennusmestari Jorma Piisisen avustuksella.

     


t.
Aikku